Ryhmäretket: Ehdot
Suomen Saaristovaraus Oy soveltaa Suomen Matkatoimistoalan liiton (SMAL) ja kuluttaja-asiamiehen
neuvottelemia yleisiä valmismatka ehtoja. Matkavaraus on molempia osapuolia
sitova, kun asiakas on maksanut vahvistusmaksun 40 €. Mikäli matka
peruuntuu, pidätämme yllä mainitun summan toimistokuluina. Matkan toteutuessa
vähennetään vahvistusmaksu laskun loppusummasta.
Ryhmäretkien varausehdot:
Suullisesti, kirjallisesti tai sähköpostilla tehty varaus on sitova.
Kaikki matkaan tulevista muutoksista kuten aikataulu, henkilömäärä,
kohteet jne. on otettava yhteyttä Suomen saaristovaraukseen eikä esimerkiksi
palvelun tuottajaan!
Voucher on siinä kuvatun palvelun arvoinen sitoumus, joka peruutuksen tai
muutoksen sattuessa on aina palautettava Suomen Saaristovaraukselle.
Vahvistetun tilauksen peruutuksesta pidätämme vahvistusmaksun 40 €
sekä varaamistamme palveluista seuraavin ehdoin:
opastusta koskeva peruutus-, päivämäärä- ja kellonaikamuutos on tehtävä
viimeistään 2vrk ennen sovittua opastusaikaa. Mikäli peruutus tehdään alle 2
vrk ennen sovittua opastusaikaa, velotetaan täysi maksu. Ilmoitetut opasajat
ovat tarkkoja. mikäli ryhmänne myöhästyy sovitusta ajasta, opastus
laskutetaan kuitenkin jo sovitun aikataulun mukaan vaikka varsinainen
opastusaika näin lyhentyy.
Ravintolapalveluja koskeva peruutus tai päivämääränmuutos:
8 vrk ennen saapumispäivää - ei kustannuksia
8 – 4 vrk ennen saapumispäivää - 20-60% tilatun palvelun hinnasta
4-0 vrk ennen saapumispäivää - 100% tilatun palvelun hinnasta
Laskutus tapahtuu 5pv ennen saapumispäivää vahvistetun henkilömäärän
mukaisesti. Mikäli tilaaja ei tee erillistä henkilömäärävahvistusta,
laskutetaan voucherissa mainitun henkilömäärän mukaisesti tai mikäli
voucherissa oleva henkilömäärä ylittyy, laskutetaan todellisten kävijöiden
mukaan.
Majoitusliikkeiden ja risteilyiden peruutukset ja
päivämäärämuutokset:
Ryhmämajoituksista ja risteilyistä peritään vahvistusmaksun lisäksi
ennakkomaksu.
Varaus vahvistuu, kun asiakas maksaa etumaksun 30% matkan tai majoituksen
hinnasta.
30 vrk ennen saapumispäivää - vahvistusmaksu 40 €
30-14vrk ennen saapumispäivää - pidätetään 30% ennakkomaksu
14-7 vrk ennen saapumispäivää - 50% varauksen hinnasta
7-0 vrk ennen saapumispäivää - 100% varauksen hinnasta
Pyydämme teitä aina tutustumaan varausehtoihin ja matkanohjelmaan
huolellisesti. Hyvää matkaa!
Pidätämme oikeuden hinnan- ja ohjelmamuutoksiin. Kaikkiin
hintoihimme sisältyy alv. Alkoholijuomat laskutetaan kulutuksen
mukaan.
Suomen Saaristovaraus Oy